Sivut

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ketku apurina

Ilta meni koulutusreissulla. Mukana oli Ketku apurina ja voi että mä niin tykkään siitä. Tunnin aluksi se näytti eri temppujen opetustekniikoita ja se on siitä ihan paras, että voin keskittyä yleisöön ja se tekee itsekseen mitä pitääkin. Lisäksi se tykkäsi kovasti kaikista paikallaolijoista ja moikkaili heitä innoissaan, mutta tuli heti kutsumatta hommiin kun huomasi, että treenit alkaa. Lisäksi se näytti noudon pidon opetusta vielä myöhemmin illalla. Vaikea edes selittää miten tyytyväinen siihen olen.

Kotona kokeilin pikaiseen Noxilla eilen testattua kengille peruutusta. Se oppii sen kyllä nopsaan mutta minä satutin itseni taas parikin kertaa. Nox on niin painava että kun sen paino on etujaloilla ja se osuu selässä sopivaan kohtaan niin se sattuu kunnolla. Täytynee jatkaa suojaliivin kera.

Ketku testasi nopsaan uuden temppuidean, se teki kasia jalkojeni ympäsillä kun makasin maassa jalat koukussa. Se on tehnyt vain kiertoa ja pujottelua, kasi oli uusi idea. Mutta alkoihan se löytymään sieltä, tätä voisi kokeilla jollain muullakin.





keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Peruutusta kengille

Arvelin Noxin olevan valmis "Aissin kenkätemppuun" jossa se on ensin tassut kenkiä vasten, sitten hyppää selän päälle (makaan maassa) ja peruuttaa siitä takajalat kengille. Tähän tarvitaan oikeastaan vain kaksi perustemppua - selän päälle kiipeäminen ja pieni korokeperuutus. Etutassut kengillehän ei ole välttämätön mutta hauska aloitusasento. Tein ensin hetken selän päältä rahille ja sitten kokeilin kengille osumista. Sepä sujuikin helposti, vaikka odotin ettei Nox heti osu kengille. Ainut vaan että pörrökoira peittää näkyvyyden aika tehokkaasti videolla.  


Ketku alkoi harjoitella kenkiä vasten etutassuilla nojaamista. Se on tehnyt pohjia tähän hiukan aiemmin. Tuo istumisversio taitaa olla sille paras aloitustapa.

Ais alkoi tehdä uutta kenkien päälle peruutusta. Se kääntyy lattialla ensin sopivaan asentoon ja peruuttaa siitä suoraan kengille. Tämä on aika mahdoton selittää, löytyy videolta kohdasta 1.14 alkaen. Peruutus sujui ihan hyvin, käännökseen tarvitsen toistaiseksi kohteen tai muuten Ais tarjoaa vanhaa versiota (etutassut kengille). Se keksi vanhaan versioon itse uudenkin tavan suorittaa, se on ensin siinä etutassut kenkiä vasten ja hyppääkin siitä suoraan seuraavaan asentoon eli etutassut selkään, takatassut kengille. Teimme uutena myös kurkkausta säären alta, onnistuttiin jopa tekemään tässä asennossa koppi. :-D 

Koko päivän on ollut upea sää eli kuviakin kertyi. Ja kuraa... :-P

Tulevia koulutuksia:

15.3. Temput (täynnä) 
19.4. Temput 
(ilm. 15.4. mennessä, muutama paikka jäljellä)
25.4. Koirafrisbee 
(ilm. 22.4. mennessä)
26.4. Tokopaja 
(ilm. 22.4. mennessä)
9.5. Temput 
(ilm. 5.5. mennessä)
10.5. Koirafrisbee 
(ilm. 5.5. mennessä)





Vanu leikkii kiekolla...

Ketku on jo iso koira!

Inka 12 v. hyppää lätäkön yli

Shira & Ais

Ketku

Ketku


tiistai 10. maaliskuuta 2015

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kurakelit alkoivat

Piha alkaa olla kauheassa kunnossa, illan suussa se oli jo pelkkää jäätä ja lisäksi muutamia sulaneita kohtia varmistamassa ettei puhtaita tassuja enää näy. Huomenna pitää jakaa koirat usempaan tarhaan etteivät voi vettä rallia tuossa liukkaalla. Harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta otin kameran lenkille mukaan. Ensin heitin vähän aikaa frisbeetä pellon reunassa, sitten lähdimme metsään. Siellä on etelän puoli kokonaan sulanut ja pohjoisen puolella mäen takana on märkää lunta. Siispä ei ollenkaan liukasta ja koirat saivat juosta siellä sydämensä kyllyydestä. Niiden retken kohokohta oli iso kivi, jossa on jotkut pikkuvipeltäjät pitäneet bileitä ja haisteltavaa piisasi. Melkein kaikki kävivät siellä tutkimassa.

Illalla Ketku oli niin vauhdissa, että kävin tekemässä treenit ennen iltaruokaa. Teimme noudon pitoa pitkästä aikaa ja edistystä tuli. Kapulana käytin savustettua kierretikkua. Kyljelleen kellahduskin alkaa löytyä, ehkä pian pääsemme myös selän kautta kierähdyksen pariinkin. Tai sitten jämähdämme tähän asentoon, käyhän sekin. :-D








lauantai 7. maaliskuuta 2015

Nox & rebound


Nox on kokeillut reboundin alkeisopetusta kerran, oisko ollut viime keväänä. Muutaman rahille hypyn jälkeen jätin asian samantien (Nox ei ponnannut läpi vaan jäi aina paikoilleen rahille tai syliin), mutta palasin aiheeseen nyt uudelleen paremman treenisuunnitelman kanssa.

Maalaamosta irroitettiin peräseinällä oleva iso putki joten pääsin käyttämään nurkkaa hyväkseni. Tein sinne tukevan alustan, jolla pystyi tekemään ponnausta kahdessa korkeudessa joista jälkimmäinen oli suurinpiirtein saman jolla hyppy pitäisi tehdä minua vasten. Ensin seisoin huonosti ja Nox teki ihan oman ratkaisunsa ja kiipesi ylitseni. Hyvä kun tuli kokeiltua tätä, jatkossa osaa varautua kun opettaa muita koiria. Nox näppäränä meni vain ylitse, mutta tuossa olisi voinut tippuakin huonolla tuurilla. Lattia oli jälleen topattu, vaikka päällimmäisenä onkin tuo harmaa matto joten se ei näy.

Jo ensimmäinen  kokeilu vei tempun siihen pisteeseen että Nox ponnasi oikeaa korkeutta. Tosin hitaasti, mutta en olisi odottanut näin isoa edistystä vielä ensimmäisessä harjoituksessa. Itseasiassa se pyrki tekemään käännöstä jo nin korkealla, että laitoin toisen kätei stoppariksi kohdentaakseni hyppyä sopivaan kohtaan. Niin, en mä muuten sitä olisi tehnyt, mutta kun koira osui kerran aika kipeästi nenääni niin tuli mieleen, että matalampikin piisaa.

Myös Villa teki tätä, mutta ei edennyt vielä noin pitkälle vaikka on harjoitellut matalaa korkeutta aiemmin. Se teki kuitenkin jo ponnauksen pehmusteen & suojaliivin kanssa niin että seisoin siellä telineen ja pehmusteen välissä. Eli sekin tämän oppii. :-)


Jee! Ei putkea! :-) Poseeraamassa Shira & Ais.

yh hyh, kurakelit alkoivat... Lattia oli ekaa kertaa
täynnä tassunjälkiä kun otin koirat sisälle.







perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ketku kiipeilee

Onpa tapahtunut ihan hirveästi kaikkea jännää eikä ole ehtinyt kirjoittaa! Paitsi kun ei. :-P Ohjelmassa on ollut töitä  ja koirahommat olleet minimissä. Kuviakaan ei ole tarvinnut napsia kun ulkona on koko ajan harmaata ja märkää.

Tämmöisiä on piirrelty (polttopiirros) urakalla viime
aikoina ja jonossa ois lisää tilauksia oottamassa. :-)


Viikko sitten paistoi hetken aurinkokin...

Mitään ihmeellistä emme ole opetelleet, vähäiset treenit kuluneet pääosin vanhojen juttujen parissa. 4H-keikka meni hyvin, mukana olivat Ais, Nox, Pinja, Villa, Vuki ja Ketku. Teimme ensin temppuja ja koirat söivät hirmuisen kasan namipaloja kun annoin temppuilun lisäksi lasten ruokkia koiria. Röyh. Esityksen jälkeen ajoin parin kilometrin päähän kouluttamaan. Ensin oli kolme yksäriläistä ja lopun ajan (kolmisen tuntia) opetin temppuja. Ketku oli pääosassa apurina ja toimi ihan hirmuisen hyvin, en olisi voinut olla siihen tyytyväisempi. Muuten koirat nukkuivat enimmäkseen autossa, jossa olikin hyvin tilaa koska olin liikkeellä pakulla. 

Esiintymässä, kuvan otti Anu Perttunen, samoin tuon videopätkän. :-)



Temppuja on tehty siinä määrin, että innostuinkin välillä tokoilemaan. Kokeiluun pääsi merkki-kierto-asento-suunta-nouto-hyppy-hässäkkä. Toivottavasti tälle tulee pian joku lempinimi käyttöön...?

Ketku teki kiertoa, jättöjä ja hyppyjä. Ais ja Nox kokeiliva kiertoa noudon kera, Videolla on Noxin eka testailukierros ja Aissin toka treeni aiheen parissa. Eka harjoituskin on videolla, mutta tuli ladattua se tuonne meidän FB-ryhmään joten sitä ei voi vissiin linkittää. Tässä pari videota treeneistä.










Tässä pari aiempaa kuva-albumilinkkiä,
en tainnut näitä tänne vielä laittaa. :-)
kuvia 11.2.2015
kuvia 27.2.2015



Tänään treenailin illalla kiipeilyjä Ketkun kanssa. Se on ollut pari kertaa selässä ja ihan pienenä kiipeili päälläni kun makasin selälläni, muuten ei näitä juttuja ole kokeiltu. Sen mielestä puuha oli hauskaa, mutta se tarjoaa helpoiten kiipeämistä eikä juurikaan hyppyä kyytiin - toisin kuin esim. Vuki pienenä. Kaikki nämä ovat erilaisia. :-) Tuntuu kuin Ketku ei vielä tajuaisi että se ylettyy hyppäämään. Sehän nimittäin hyppää erinomaisen hyvin joten siitä ei ole kiinni. Ikää sillä on nyt 5 kk, täytti kuun vaihteessa. Kaikki kulmurit ovat jo vaihtuneet ja painoa on 14 kg. Iso koira siis jo.

Myös Villa, Ais ja Nox pääsivät tänään puuhaamaan. Villa harjoitteli ylihyppyjä, yritän saada sille samat hypyt kuin Pinjalla. Suurin osa nuorisosta tekee ponnauksia, joten olisi kiva jos joku tekisi myös puhtaita ylihyppyjä. Se on tosi sähäkkä liikkumaan ja olen nyt pari kertaa ottanut myös tokoa. Ajattelin jos vaikka kävisin pari koetta kesällä Aissin ja Villan kanssa.

Ais alkaa olemaan varma kengille hypyssä. Seuraavaksi voisi lisätä frisbeekopit tai jalkojen suoristuksen, mutta se täytynee tehdä pihalla että on paremmin tilaa hypätä myös alas. Etujalkaseisonta edistyy myös pikkuhiljaa. Nyt pitää miettiä miten muutan tätä niin että se ei hae enää kohdetta tassuilleen. Ehkä se voisi koittaa osua käteen lantiolla, samalla pystyn varmistamaan sen asennon jos yhtään heiluu.



Ketkun ja Villan kiipeilytreenit:

Ais kengille ym.


PS: Temppupäivässä on vielä yksi paikka jäljellä.
Uutta vastaavaa suunnittelen huhtikuun puoleen väliin.


maanantai 23. helmikuuta 2015

Ryhmätreenejä

Viime päivinä koirailut olleet aika nollassa (=hirmusti töitä, kuksien piirtelyä ym.), mutta tänään otin illalla ryhmätreenejä. Vähän "pakkokin", koska keskiviikkona on keikka - mennään esiintymään 4H-porukalle. Muutenkin pitäisi alkaa suunnittelemaan jotain koreografiaa tuohon ryhmätemppuiluun, huhtikuussa olemme Pet Expossa, lisäksi on tulossa pari koulutusleiriä joiden yhteydessä myös temppuilemme.

Otin harjoittelemaan kaikki "ykkösketjun" koirat yhdessä. Mukana olivat siis Pinja, Nox, Ais, Villa ja Vuki. Pääpaino treenissä oli paikallapysymisessä, mutta siihen en tänään saanut mitään haastetta. Toivoin, että muutaman päivän lähinnä pihalla oleiltuaan koirat kävisivät kuumina ja pitäisi keskittyä tosissaan siihen, että ne saa sopivaan mielentilaan. pah, mokomat olivat täysin tyynen rauhallisia. Treeni sujui siis hyvin eikä kukaan poukkoillut saaveilta väärään aikaan. Villa tosin nousi kahdesti seisomaan, mikä oli siltä vähän. Sekin alkaa asettumaan.

Lisäksi otin kuvia Koirakoulu Visiolla pitämiäni uusia kurssien mainostusta varten. Tulossa olisi toko-, lajimix ja temppukurssia... Näitä kursseja varten kuvasin eilen esittelyvideotkin. Pidän myös kotona temppupäivän 15.3. en vain vielä ehtinyt väsätä mainosta vaikka piti tehdä se tänään.






Ketkukin pääsi treenaamaan, sen alo-hyppy alkaa näyttää öööh alo-hypylle. Tänään koitin saada sille etuosakäännöstä myös toiseen suuntaan, olen laiskana tehnyt melkein koko ajan samaa puolta.

Jatkossa taidamme taas keskittyä temppuiluun ja tokoon, sillä talvea ei näytä oikein tulevan. Lunta on, mutta ei tuolla pellolla voi ajaa - kynnös paistaa jo reitillä ja plusasteita nin paljon, että sinne joka tapauksessa uppoaa.. Luulin, että kunnon talvi ja pakkaset olisivat vasta tulossa, mutta näyttää siltä että tuo lyhyt pakkaskausi oli se tämän vuoden "talvi". No, onpa sentään ollut edes lunta toisin kuin edellisenä talvena joten koirat ovat pysyneet ihanan puhtaina eikä sisällä ole hiekkaa.